Ohita navigaatio

Henkilökunta bloggaa 26.2.2013

Outi Salon valokuva

Uutta kotia etsimässä

Toistaiseksi Kulttuuria kaikille -palvelun organisaatiomuutos on ollut hallinnollista ja valmistavaa. Muutos konkretisoituu varmasti silloin, kun saamme uudet tilat ja toiminta kirjaimellisesti siirtyy muualle.

Rehellisesti sanottuna jännittää, mihin päädymme. Tilat vaikuttavat hyvin moneen asiaan. Ei pelkästään siihen, kuinka pitkä omasta työmatkasta tulee tai onko lähistöllä hyviä lounaspaikkoja (vaikka nämä ovat tietenkin työntekijälle tärkeitä asioita). Uusi toimisto antaa meille myös ihan uuden työympäristön ja voi luoda meille erilaisia verkostoja. Parhaassa tapauksessa uudet tilat voivat olla lottovoitto palvelullemme.

Meillä on ollut jo muutama vaihtoehto näköpiirissä. Olemme joutuneet hylkäämään jotkin tilaratkaisut, välillä hinnan tai tilojen koon takia. Usein yhtenä syynä on lisäksi ollut niinkin yksinkertainen asia kuin vessa. Harvoissa toimistoissa on esteetön vessa, vaikka sen toivoisi jo olevan itsestäänselvyys. (Sivuhuomautuksena voin sanoa, että olen nähnyt muissa yhteyksissä toimiston, jossa on esteetön wc, mutta sinne päästäkseen on ahtauduttava minimaaliseen hissiin ja kuljettava vielä pari porrasta - äly hoi?) Peukut pystyyn, että saamme hienot, esteettömät ja tarpeisiimme sopivat tilat sopivalla paikalla - niitä on olemassa!

Valtion taidemuseon alaisena palveluna olemme saaneet nauttia mahtavista Ateneumin taidemuseon tiloista ja sen taiteesta. Lisäksi museon sijainti ei voisi olla yhtään keskeisempi. Siksi kaikki muut tilat tuntuvat olevan vähän "syrjässä", mikä on välillä aika huvittavaa. Kun lähdön hetki koittaa, olo on varmasti kaikilla haikea. Toisaalta meille tekee hyvää irrottautua hieman museomaailmasta, johon meidät välillä vahvasti liitetään. Palvelumme on suunnattu kaikille kulttuurin aloille, mitä haluamme tuoda esiin yhä selvemmin.

Tällä hetkellä meillä on tieto siitä, milloin viimeistään muutamme, mutta emme vielä tiedä minne muutamme. Jatkamme etsimistä ja jännittämistä.

Teksti: Outi Salo

 
Siirry sivun alkuun
 Henkilökunta bloggaa

Henkilökunta bloggaa
Mira, Rita, Outi K., Aura, Sari ja Outi S. kirjoittavat Kulttuuria kaikille -palvelun toimintaan liittyvistä ajankohtaisista asioista.

Sarjan Henkilökunta bloggaa kaikki kirjoitukset